Jo kypsään ikään ehtineenä huomaa usein että vanhat tutut asiat
nousevat uudestaan tapetille – usein tosin uudessa paketissa ja uusilla
nimikylteillä varustettuna. Viimeksi törmäsin esim. käsitteisiin
yksilökohtainen ja rakenteellinen työ eräässä sosiaalityön julkaisussa.
Kirjoittajien viesti oli yksinkertainen ja selvä. Yksilötyön painottuminen on
johtanut rakenteellisen työn sivuuttamiseen. Yksilökohtainen työ ja
rakenteellinen työ edustavat siis kirjoittajien mukaan toistensa vastakohtia.
Samoista asioista keskusteltiin jo 1970-luvun alussa,
silloin kun itse aloitin sosiaalityön opinnot. Silloinkin ne olivat toistensa
vastakohtia. Yksilökohtainen asiakastyö tarkoitti asiakkaan kanssa tehtävää
työtä tavoitteena asiakkaan vahvistaminen. Silloisessa poliittisessa
ilmapiirissä yksilökohtainen työ oli jotenkin leimallisen porvarillista.
Yksilön ongelmat olivat seurausta yhteiskunnallisesta epätasa-arvoisuudesta,
joihin rakenteellisen työn kautta pyrittiin vaikuttamaan.
Totta tietenkin on, että asiakkaiden hyväksi tehtävä työ on tällä
hetkellä lähes yksinomaan yksilökohtaista työtä. Näin on siitä huolimatta, että
perhekeskeisestä j verkostoyöstä on puhuttu 1970-luvulta alkaen. Dialogisessa
työotteessa korostetaan suhteiden merkitystä vaikeuksien syntymisessä ja niiden
voittamisessa ja Keroputaan sairaanhoitopiirin dialoginen työote
mielenterveysongelmien hoitamisessa on myös kansainvälisesti katsoen
arvostettua ja toimivaa.
Mutta ovatko rakenteellinen työ ja yksilökohtainen työ
toistensa vastakohtia? Minun mielestäni ne eivät ole. Kansainvälisen
sosiaalityöntekijöiden liiton, IFSW:n mukaan sosiaalityön kohteena ovat
vuorovaikutustilanteet ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä. Tämän määrityksen
mukaan toimitaan suhteiden tasolla, siinä missä asiakas kohtaa ympäristön tai
ympäristö asiakkaan. Tavoitteena ei ole
asiakkaan muuttaminen vaan rakenteisiin vaikuttaminen.
Ruotsalainen mielenterveystyön palveluohjaus (Personligt
ombud) on ilmaissut tuon vuorovaikutustasolla toimimisen vielä paremmin
toteamalla, että palveluohjaus on yksilöstä lähtevää rakenteellista työtä.
Toiminnassa ajatellaan, että jokaisella asiakkaalla on oma tapansa liittyä
ympäristöön ja yhteiskuntaan ja yksilölliset tarpeet poikkeavat asiakkaasta
toiseen. Tästä syystä tarvitaan yksilöstä lähtevää rakenteellista työtä. Asiakkaan
muuttaminen ei ole toiminnan tarkoitus, mutta kun palvelut vastaavat asiakkaan
tarpeita ja elämä on elämisen arvoista, tapahtuu ihme. Asiakas voimaantuu ja
valtaistuu ja mitä vahvemmaksi hän tulee, sitä vähemmän hän kokee
stigmatisaatiota, eli leimautumista.
Mitä jos heitettäisiin tuo vanha vastakohtiin perustuva jako
rakenteellisen ja yksilökohtaisen työn välillä jo romukoppaan? Ajateltaisiin,
että jokainen ihminen on yksilö erilaisine tarpeineen. Ei enää ajateltaisi,
että ongelmat ovat asiakkaassa, joka on sopeutettava vallitsevaan totuuteen tai
että epätasa-arvoisuudet ovat kaiken pahan alku ja juuri. Ajateltaisiin, että
jokainen yrittää rakentaa itselleen hyvän ja itsenäisen elämän – silloin kun
hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Tämä ei ole mahdollista ilman yksilöstä
lähtevää rakenteellista työtä!
Sauli Suominen
VTL, perheterapeutti ja työnohjaaja
www.saulisuominen.fi
VTL, perheterapeutti ja työnohjaaja
www.saulisuominen.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti