maanantai 31. elokuuta 2015

Ovatko rakenteellinen ja yksilökohtainen työ toistensa vastakohtia?



Jo kypsään ikään ehtineenä huomaa usein että vanhat tutut asiat nousevat uudestaan tapetille – usein tosin uudessa paketissa ja uusilla nimikylteillä varustettuna. Viimeksi törmäsin esim. käsitteisiin yksilökohtainen ja rakenteellinen työ eräässä sosiaalityön julkaisussa. Kirjoittajien viesti oli yksinkertainen ja selvä. Yksilötyön painottuminen on johtanut rakenteellisen työn sivuuttamiseen. Yksilökohtainen työ ja rakenteellinen työ edustavat siis kirjoittajien mukaan toistensa vastakohtia. 

Samoista asioista keskusteltiin jo 1970-luvun alussa, silloin kun itse aloitin sosiaalityön opinnot. Silloinkin ne olivat toistensa vastakohtia. Yksilökohtainen asiakastyö tarkoitti asiakkaan kanssa tehtävää työtä tavoitteena asiakkaan vahvistaminen. Silloisessa poliittisessa ilmapiirissä yksilökohtainen työ oli jotenkin leimallisen porvarillista. Yksilön ongelmat olivat seurausta yhteiskunnallisesta epätasa-arvoisuudesta, joihin rakenteellisen työn kautta pyrittiin vaikuttamaan.

Totta tietenkin on, että asiakkaiden hyväksi tehtävä työ on tällä hetkellä lähes yksinomaan yksilökohtaista työtä. Näin on siitä huolimatta, että perhekeskeisestä j verkostoyöstä on puhuttu 1970-luvulta alkaen. Dialogisessa työotteessa korostetaan suhteiden merkitystä vaikeuksien syntymisessä ja niiden voittamisessa ja Keroputaan sairaanhoitopiirin dialoginen työote mielenterveysongelmien hoitamisessa on myös kansainvälisesti katsoen arvostettua ja toimivaa. 

Mutta ovatko rakenteellinen työ ja yksilökohtainen työ toistensa vastakohtia? Minun mielestäni ne eivät ole. Kansainvälisen sosiaalityöntekijöiden liiton, IFSW:n mukaan sosiaalityön kohteena ovat vuorovaikutustilanteet ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä. Tämän määrityksen mukaan toimitaan suhteiden tasolla, siinä missä asiakas kohtaa ympäristön tai ympäristö asiakkaan.  Tavoitteena ei ole asiakkaan muuttaminen vaan rakenteisiin vaikuttaminen.

Ruotsalainen mielenterveystyön palveluohjaus (Personligt ombud) on ilmaissut tuon vuorovaikutustasolla toimimisen vielä paremmin toteamalla, että palveluohjaus on yksilöstä lähtevää rakenteellista työtä. Toiminnassa ajatellaan, että jokaisella asiakkaalla on oma tapansa liittyä ympäristöön ja yhteiskuntaan ja yksilölliset tarpeet poikkeavat asiakkaasta toiseen. Tästä syystä tarvitaan yksilöstä lähtevää rakenteellista työtä. Asiakkaan muuttaminen ei ole toiminnan tarkoitus, mutta kun palvelut vastaavat asiakkaan tarpeita ja elämä on elämisen arvoista, tapahtuu ihme. Asiakas voimaantuu ja valtaistuu ja mitä vahvemmaksi hän tulee, sitä vähemmän hän kokee stigmatisaatiota, eli leimautumista.

Mitä jos heitettäisiin tuo vanha vastakohtiin perustuva jako rakenteellisen ja yksilökohtaisen työn välillä jo romukoppaan? Ajateltaisiin, että jokainen ihminen on yksilö erilaisine tarpeineen. Ei enää ajateltaisi, että ongelmat ovat asiakkaassa, joka on sopeutettava vallitsevaan totuuteen tai että epätasa-arvoisuudet ovat kaiken pahan alku ja juuri. Ajateltaisiin, että jokainen yrittää rakentaa itselleen hyvän ja itsenäisen elämän – silloin kun hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Tämä ei ole mahdollista ilman yksilöstä lähtevää rakenteellista työtä! 

Sauli Suominen
VTL, perheterapeutti ja työnohjaaja
www.saulisuominen.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti