Ovatko rakenteellinen ja yksilökohtainen työ toistensa vastakohtia?

Jo kypsään ikään ehtineenä huomaa usein että vanhat tutut asiat nousevat uudestaan tapetille – usein tosin uudessa paketissa ja uusilla nimikylteillä varustettuna. Viimeksi törmäsin esim. käsitteisiin yksilökohtainen ja rakenteellinen työ eräässä sosiaalityön julkaisussa. Kirjoittajien viesti oli yksinkertainen ja selvä. Yksilötyön painottuminen on johtanut rakenteellisen työn sivuuttamiseen. Yksilökohtainen työ ja rakenteellinen työ edustavat siis kirjoittajien mukaan toistensa vastakohtia. 

Samoista asioista keskusteltiin jo 1970-luvun alussa, silloin kun itse aloitin sosiaalityön opinnot. Silloinkin ne olivat toistensa vastakohtia. Yksilökohtainen asiakastyö tarkoitti asiakkaan kanssa tehtävää työtä tavoitteena asiakkaan vahvistaminen. Silloisessa poliittisessa ilmapiirissä yksilökohtainen työ oli jotenkin leimallisen porvarillista. Yksilön ongelmat olivat seurausta yhteiskunnallisesta epätasa-arvoisuudesta, joihin rakenteellisen työn kautta pyrittiin vaikuttamaan.

Totta tietenkin on, että asiakkaiden hyväksi tehtävä työ on tällä hetkellä lähes yksinomaan yksilökohtaista työtä. Näin on siitä huolimatta, että perhekeskeisestä j verkostoyöstä on puhuttu 1970-luvulta alkaen. Dialogisessa työotteessa korostetaan suhteiden merkitystä vaikeuksien syntymisessä ja niiden voittamisessa ja Keroputaan sairaanhoitopiirin dialoginen työote mielenterveysongelmien hoitamisessa on myös kansainvälisesti katsoen arvostettua ja toimivaa. 

Mutta ovatko rakenteellinen työ ja yksilökohtainen työ toistensa vastakohtia? Minun mielestäni ne eivät ole. Kansainvälisen sosiaalityöntekijöiden liiton, IFSW:n mukaan sosiaalityön kohteena ovat vuorovaikutustilanteet ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä. Tämän määrityksen mukaan toimitaan suhteiden tasolla, siinä missä asiakas kohtaa ympäristön tai ympäristö asiakkaan.  Tavoitteena ei ole asiakkaan muuttaminen vaan rakenteisiin vaikuttaminen.

Ruotsalainen mielenterveystyön palveluohjaus (Personligt ombud) on ilmaissut tuon vuorovaikutustasolla toimimisen vielä paremmin toteamalla, että palveluohjaus on yksilöstä lähtevää rakenteellista työtä. Toiminnassa ajatellaan, että jokaisella asiakkaalla on oma tapansa liittyä ympäristöön ja yhteiskuntaan ja yksilölliset tarpeet poikkeavat asiakkaasta toiseen. Tästä syystä tarvitaan yksilöstä lähtevää rakenteellista työtä. Asiakkaan muuttaminen ei ole toiminnan tarkoitus, mutta kun palvelut vastaavat asiakkaan tarpeita ja elämä on elämisen arvoista, tapahtuu ihme. Asiakas voimaantuu ja valtaistuu ja mitä vahvemmaksi hän tulee, sitä vähemmän hän kokee stigmatisaatiota, eli leimautumista.

Mitä jos heitettäisiin tuo vanha vastakohtiin perustuva jako rakenteellisen ja yksilökohtaisen työn välillä jo romukoppaan? Ajateltaisiin, että jokainen ihminen on yksilö erilaisine tarpeineen. Ei enää ajateltaisi, että ongelmat ovat asiakkaassa, joka on sopeutettava vallitsevaan totuuteen tai että epätasa-arvoisuudet ovat kaiken pahan alku ja juuri. Ajateltaisiin, että jokainen yrittää rakentaa itselleen hyvän ja itsenäisen elämän – silloin kun hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Tämä ei ole mahdollista ilman yksilöstä lähtevää rakenteellista työtä! 

Sauli Suominen
VTL, perheterapeutti ja työnohjaaja
www.saulisuominen.fi

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta hullunomainen?

Suunnittelimme vapaaehtoisten omaisten ja työntekijöiden yhteistyönä T-paidat. Pohdimme miten saisimme näkyvyyttä messuilla ja muissa tilaisuuksissa, joissa käymme esittelemässä yhdistystä. Miten meistä näkyisi heti päälle, että olemme tai edustamme omaisia. Eikä mitä tahansa omaisia vaan psyykkisesti sairastuneiden läheisiä. Silloin muutkin omaiset, jotka eivät vielä ole toiminnassa mukana, tunnistaisivat meidät ja mikä tärkeintä, itsensä - minäkin olen omainen ja muitakin siis on.

Huomasimme, että kun puhutaan mielenterveydestä tai psyykkisistä sairauksista, sanat ovat pitkiä. Paitaan pitäisi kirjoittaa ’epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän äiti’ tai ’kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan puoliso’. Ja paitojahan pitäisi olla paljon erilaisia. Vapaaehtoiseltamme tuli reipas kommentti: ”Laitetaan siihen hullun omainen - tai hullu omainen, sitähän me monesti hoitotahon mielestä ollaan.” Asia kypsyi vielä hiukan ja päädyimme sanaan hullunomainen, joka tavallaan sisältää nuo edelliset, mutta myös sen että voimme lähestyä asiaa huumorilla. Ja huumorihan on tärkeä voimavara erilaisissa haasteellisissa tilanteissa, joita elämä omaisten eteen tuo.

Stigmatisaatio, häpeäleima, mitä se oikeastaan tarkoittaa? 

Me pohdimme sitä omaisen näkökulmasta. Kun omainen menee psykiatriseen sairaalaan katsomaan sairastunutta läheistään, hän miettii ehkä, että näkeekö joku. Näkyykö se kauaskin että täällä menee nyt omainen, skitsofreenikon isä, kuntoutujan puoliso, epävakaan sisko. Voisiko olla mahdollista, että hän joka siellä juuri nyt menee portista sisään, onkin työntekijä tai harjoitteluun menevä opiskelija, yleisöluonnolle pyrkivä mattimeikäläinen tai iltakävelyllä sairaala-alueen läpi oikaiseva kansalainen. Kuka sen tietää? 

Näkyykö minun otsassani oleva leima sinulle? Yleensä leimasta kuitenkin kai on tietoinen vain henkilö itse, vaikka kokemus usein on, että sen antaa ympäristö, muut, yhteiskunta. Voisiko siihen suhtautua siten, että itse sen teen tai pyyhin sen pois? Keksin itse itselleni paremman tittelin. Sanat ovat vain kirjaimia jonossa.

Omaisyhdistyksessä tiedetään, että häpeäleima nostaa omaisen kynnystä hakea itselleen tukea ja apua.

Kun ilmaannumme messuille ja tapahtumiin hullunomainen -paidoissa, saamme pääsääntöisesti myönteistä palautetta. Se, joka kysyy meiltä, onko mielestämme sallittua kutsua mielenterveyspotilasta hulluksi, kertoo samalla enemmän itsestään kuin meistä. Entä mitä sana hullunomainen tarkoittaa sinulle? 

Tarkoituksemme on herättää keskustelua leimautumisesta mielenterveysasioissa, lähestyä asiaa huumorin kautta, hullutella vaikealla aiheella. Yritämme saada aiheen tutuksi ihmisille, luoda avointa ilmapiiriä puhua asioista. Jokaisella meistä on oma näkökulma hulluuteen, hullutteluun ja omaisena olemiseen. 

Yleisön pyynnöstä, hullunomainen-paitoja saa nyt ostaa. Ostamalla paidan tuet omaisyhdistyksen toimintaa. Paitakauppa löytyy osoitteesta: 

www.finfamiuusimaa.spreadshirt.fi

Johanna Puranen

omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä

FinFami - Uusimaa ry