Sosionomiopiskelijat järjestämässä eduskuntavaalipaneelia "Hyvinvointia Vantaalla" FinFami - Uusimaa ry:n kanssa

Olemme Laurea Ammattikorkeakoulun kaksi viimeisen vuoden sosionomiopiskelijaa. Olimme mukana järjestämässä eduskuntavaalipaneelia 31.3.2015 FinFamin kanssa. Teemana paneelissa oli ”Hyvinvointia Vantaalla” FinFamin edelliset paneelit ovat olleet asia- ja teemasisältöisiä, eikä niissä ole ollut esillä niinkään politiikka ja edustajan omat tavoitteet. Halusimme pitää oman paneelimme samanlaisena. Paneelissa oli tarkoitus antaa Vantaan vaalipiirin edustajille mahdollisuus kertoa omista ajatuksistaan Vantaan hyvinvoinnista. Tapahtuman kohderyhmänä olivat vantaalaiset mutta se oli avoin kaikille. 

Tapahtuman aloitti kokemusasiantuntija Hannu Ylönen 20 minuutin puheenvuorollaan. Tämän jälkeen ehdokkaat saivat esitellä itsensä sekä kommentoida Ylösen puheenvuoroa. Aloituspuheenvuorojen jälkeen siirryimme ennalta mietittyihin kysymyksiin, joihin jokaisella edustajalla oli sama aika (2minuuttia) aikaa vastata. Myös keskustelukanava TodaysMeetiin tuli yleisön kysymyksiä, joihin edustajilla oli sama aika vastata. Siirryimme yleisökysymyksen tullessa suoraan siihen, jotta yleisöllä olisi mahdollisimman paljon vaikuttamismahdolliisuuksia keskustelun sisältöön. Keskustelun aiheina oli muun muassa paperittomat, nuorten asuntotilanne, mielenterveyspalvelut ja lääkehoito sekä koulukiusaaminen.

  

Vaalien lähestyessä, eduskuntavaalipaneelin järjestäminen on mielestämme ajankohtaista yhteiskunnallista vaikuttamista. Vaalipaneelin järjestäminen osallistaa äänestäjiä ja auttaa heitä muodostamaan mielipiteensä omasta ehdokkaastaan. Vaalipaneelit antavat ehdokkaille mahdollisuuden tulla esittelemään oman kantansa yhteiskunnallisin asioihin ja kertomaan omista vaikuttamismahdollisuuksista. Samalla vaalipaneelit tuovat ehdokkaita lähemmäksi äänestäjiä, ja tekevät edustajista ehkä helpommin lähestyttäviä. Vaalipaneelit tuovat näkyväksi ehdokkaat ja ajankohtaiset yhteiskunnalliset teemat.

Kaikki vaalipiirin 13 puoluetta saivat kutsun tapahtumaamme, joista kymmenen puoluetta ilmoittautui tapahtumaan. Muilta puolueilta emme valitettavasti saaneet edes kieltäytyvää sähköpostia, vaan he jättivät kokonaan vastaamatta. Tapahtumaan osallistui kahdeksan puoluetta kymmenestä ilmoittautuneesta. Myöskään nämä kaksi puoluetta eivät ilmoittaneet poisjäännistä. Tämä herättää meissä kummastusta ja epäluottamusta, ei pelkästään tapahtuman järjestäjinä vaan äänestäjinä. Valitettavasti tämä leimaa mielestämme myös ehdokkaan puoluetta. Pohdimme opiskelijatiimin kanssa, että varsinkin näin vaalien alla, ehdokkaat haluaisivat olla esillä ja osallistua mahdollisimman paljon äänestäjien vaikuttamiseen.

Tapahtumassa tuli ilmi eettistä pohdintaa muun muassa pienien puolueiden vaikuttamismahdollisuuksista sekä näkyvyydestä. Pienet puolueet eivät saa yhtä paljon vaalipaneelikutsuja eikä heillä ole samanlaista budjettia esimerkiksi vaalimainontaan, kuin isoilla puolueilla. Tämän takia pienien puolueiden näkyvyys on paljon pienempää ja tästä voimme tehdä johtopäätöksen, että he myös pääsevät pienemmissä määrin edustajiksi. Mielestämme jokaisella puolueella pitäisi olla samanlaiset mahdollisuudet budjetin sekä näkyvyyden kannalta. Tämä ei valitettavasti toteudu, jolloin puolueet ovat eri lähtöviivoilla.

7.5.2015 julkistettiin hallituspohja, ja lopullinen hallitus ja hallitusohjelma muodostetaan toukokuun loppuun mennessä. Kolme suurinta puoluetta, eli Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset tulevat muodostamaan lopullisen hallituksen. Oppositioon jäävät puolueet ajattelevat hallituksen olevan konservatiivihallitus. Uusi pääministeri Juha Sipilä olisi halunnut hallituksen muodostuvan neljästä suuresta puolueesta, mutta siihen ei löytynyt edellytyksiä. Hallituskaudesta povataan tulevan rankka, ja leikkauksia tullaan tekemään käytännössä kaikesta. Valitettavasti sosiaali- ja terveysmenot sekä koulutusmenot tulevat kokemaan suurimmat leikkaukset. ”Tässä on pöydällä edelleenkin isoja rakenneuudistuksia, erityisesti sote, josta on saatavissa aika paljon tehoja irti, niin ettei tarvitse mekaanisia leikkauksia tai veronkorotuksia ruveta tekemään” sanoo Akavan pääekonomisti Eugen Koev (Etelä-Suomen Sanomat 8.5.2015).

Koemme, että uudella hallituksella on suuret haasteet edessään saada Suomi nousuun. Tulevina sosiaalialan ammattilaisina meitä pelottaa tulevat sosiaali- ja terveyspuolen leikkaukset. Jäämme odottamaan toivottavasti hyviä ratkaisuja uudelta hallitukselta. Aika näyttää syöksymmekö syvemmälle ojaan vai nousemmeko sieltä vihdoin.

Nina Nummela, Mia Turunen

sosionomiopiskelijat

Laurea Ammattikorkeakoulu

Kohtaa mut sellaisena kuin oon

Meidän yhteiskunta toimii pitkälti sillä tavalla, että kaikki ihmiset tungetaan erilaisiin lokeroihin ja se lokero sitten määrittää sitä, kuka sä oot ja miten sua kohdellaan. Erityisen hyvin tää näkyy mun mielestä nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä puhuttaessa. Suomessa asiat on moniin muihin maihin verrattuna hyvin. Meillä on hyvä terveydenhoitojärjestelmä ja ainakin teoriassa tarvitseva saa apua. Silti on paljon parannettavaa. Jos voisin muuttaa asioita sormia napsauttamalla, tekisin kolme muutosta.

1.    Meidät nuoret tulee kohdata ihmisinä, ei diagnooseina

Mun hyvä ystävä jonotti psykiatrille pääsyä usean viikon ajan. Kun hän sitten pääsi puhumaan, niin keskustelu alkoi psykiatrin puolelta sanoin ”noniin, sulla on masennus”. Toivoisin, että voisin sanoa tän olevan yksittäinen tapaus, joka ei koskaan toistu. Epäilen kuitenkin, että niin ei ole.

Jokainen nuori haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään. Mä haluan, että mut nähdään sellaisena kuin mä oon. Se merkitsee mulle tosi paljon, ja tiedän että niin merkitsee muillekin nuorille. Erityisen tärkeää on, että kun nuori menee hakemaan apua, hänet nähdään omana itsenään. Oman itsensä tuntee tärkeäksi kun sulta kysytään että kuka sä oot ja miten menee. Sellanen on aitoa ja auttavaa kohtaamista.
 

2.    Kaikki nuoret tulee kohdata

Mielenterveyspalveluiden piiriin kuuluu vain tietty osa nuorista. Ne nuoret, joilla ei ole diagnoosia mielen sairaudesta, tai elämässään huomattua riskitekijää, saattavat jäädä kokonaan kohtaamatta, vaikka he voisivat huonosti ja kaipaisivat apua.

Konkreettinen tapa kohdata useampia nuoria on erilaisten ryhmien järjestäminen nuorille. Toivon, että mahdollisimman monella nuorella olisi mahdollisuus elämän mullistusten aikana käydä ryhmässä, työpajassa tai muussa vastaavassa, jossa elämän ylä- ja alamäkia oppisi käsittelemään esimerkiksi taiteen ja liikkeen avulla.

 

3.    Mielenterveydestä ja –sairaudesta pitää tehdä arkinen asia
 

Nuoret eivät puhu nuorten mielenterveydestä. Se on asia, josta ei kehdata sanoa ääneen, siihen liittyy häpeää ja salailua. Nuorten kanssa toimivien ammattilaisten on helppoa puhua nuorten mielenterveydestä. Keskustelu lähtee usein teille, jotka ovat kaukana meidän arkisesta elämästä. Mielenterveydestä pitää tehdä arkinen ja tavallinen asia. Asioista täytyy puhua niiden oikeilla nimillä, kauhistelematta tai kaunistelematta. Avoimuus lisää avoimuutta ja toivon sydämeni pohjasta, että jonain päivänä minä, sinä, tai kukaan muukaan nuori, ei häpeäisi sanoa, että hei, mä voin huonosti.

Ryhmä/työpajatoiminnan haasteena on ennakkoasenteet ja häpeä, ajatus siitä, että en mä kehtaa mennä tollaseen mukaan. Siksi kaikkien nuorien kohtaaminen ja mielenterveyden tekeminen arkiseksi asiaksi kulkevat käsi kädessä. Kun häpeä ja salailu vähenee, kaikki nuoret on helpompi tavoittaa ja kohdata.

Nuoret ja nuorten hyvinvointi on äärettömän tärkeä asia yhteiskunnalle. Vaikka mä kuinka haluaisin, en voi muuttaa asioita sormia napsauttamalla. Aion kuitenkin tehdä näiden kolmen muutokseen eteen kaiken sen, minkä voin.

Noora Rytilä, 17

Normaalia elämää sairaan vanhemman kanssa

Mietin pitkään miten osaisin avata siihen maailmaan oven jonne olin vajonnut. Oppaita on tehty, neuvoja on, tietoa, koulutusta riittää. Miten puututaan, mitä pitää sanoa. Kuitenkin, vain empatiakyvyn kautta osaat löytää oikean tavan puhua.  Empatia syntyy, kun ymmärrät ja tiedät, kun pääset sisälle, näet toisen silmin. Et voi elää ja kokea elämääni, mutta voit yrittää, jotta osaat auttaa, oikein. Älä puhu kukista ja päivänpaisteesta jos toisen elämä on täytetty sairaudella. Puhu niin kuin asiat ovat. Suoraan, lempeästi, kerro totuus. Lapsi ei tiedä.

Tässä hetkiä 6-vuotiaan lapsen elämästä, kokemus, omani. Olen pahoillani, jos se saa sinut itkemään. Minä en itkenyt kirjoittaessani, tämä kaikki oli ihan normaalia.

”Äiti on niin taitava olemaan pelottava, äiti on kaikki, Jumala. Se ääni, sävy, joka valtaa huoneen, ilman, tulee hengityksen kautta, ihon läpi. Äiti täyttää kaiken, vie muun maailman kauas pois. Mitään ei voi niin pelätä, kuin äitiä. Pelko on jatkuvasti sisällä. Pelon ystävä on suunnaton kaiken nielevä häpeä. Jokaista solua täytyy hävetä. Kaikki on niin syvää, siihen hukkuu, häviää.

Hengitys on äidin mielestä liian äänekästä. On opeteltava syömään ottaen happea niin hiljaa, ettei oikein pysty nielemään. Siitä tulee kipeäksi, kaikki häpeä siirtyy pieneen vatsaan, johon se ei mahdu. Kaikki ne tunteet ovat liian suuria. Sekin pieni ääni, joka syödessä lähtee tukahtuen huulille, on äidin mielestä irvokasta puhinaa. Mikä on äpärä, ei kukaan haluaisi olla äpärä, äiti vihaa äpäriä.

Kävely ei suju niin kuin äiti haluaa. Äiti huutaa, jos peppu heiluu liikaa kävellessä. Kaikki ihmiset jalkakäytävillä kuulevat ja katsovat pitkään. Huora, pikku perseesi heiluu ja houkuttelee doguja. On harjoiteltava iltaisin ja unissaan kävelyä, kangistuen, kyyryssä, liikkumatta. Peilistä voi katsoa liikkuuko joku muu paikka, kuin jalat. Olisi parempi  jos mikään ruumiissa ei olisi hengissä. On niin paljon opittavaa. Pahoilla ihmisillä keinuu peppu samalla tavalla, kun ne kävelevät.  Pitää olla kaikin keinoin äidin mielen mukainen, jotta äiti voisi olla ylpeä tyttärestään. Äiti haluaa olla ylpeä, on tärkeää pukeutua äidin valitsemiin vaatteisiin. Ei kukaan halua olla oikeistolainen huora, niitä äiti vihaa.  Hame on silti liian lyhyt ja pikkuhousuja ei huorat pidä.

Aurinkoa. Äiti komentaa asettamaan bikinien yläosaa peittävämmin ja katsomaan aurinkoon. Silmät väsyy, sattuu, polttaa luomia. On pakko laskea katse alas. Äiti lyö. Polttaa, sattuu. Katse laskeutuu, äiti lyö. On kaunis kesäpäivä. Naapurissa lapset leikkivät vesileikkejä. Kukaan ei tiedä, kukaan ei kuule. Eletään ihan normaalia elämää.”

Kati

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta hullunomainen?

Suunnittelimme vapaaehtoisten omaisten ja työntekijöiden yhteistyönä T-paidat. Pohdimme miten saisimme näkyvyyttä messuilla ja muissa tilaisuuksissa, joissa käymme esittelemässä yhdistystä. Miten meistä näkyisi heti päälle, että olemme tai edustamme omaisia. Eikä mitä tahansa omaisia vaan psyykkisesti sairastuneiden läheisiä. Silloin muutkin omaiset, jotka eivät vielä ole toiminnassa mukana, tunnistaisivat meidät ja mikä tärkeintä, itsensä - minäkin olen omainen ja muitakin siis on.

Huomasimme, että kun puhutaan mielenterveydestä tai psyykkisistä sairauksista, sanat ovat pitkiä. Paitaan pitäisi kirjoittaa ’epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän äiti’ tai ’kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan puoliso’. Ja paitojahan pitäisi olla paljon erilaisia. Vapaaehtoiseltamme tuli reipas kommentti: ”Laitetaan siihen hullun omainen - tai hullu omainen, sitähän me monesti hoitotahon mielestä ollaan.” Asia kypsyi vielä hiukan ja päädyimme sanaan hullunomainen, joka tavallaan sisältää nuo edelliset, mutta myös sen että voimme lähestyä asiaa huumorilla. Ja huumorihan on tärkeä voimavara erilaisissa haasteellisissa tilanteissa, joita elämä omaisten eteen tuo.

Stigmatisaatio, häpeäleima, mitä se oikeastaan tarkoittaa? 

Me pohdimme sitä omaisen näkökulmasta. Kun omainen menee psykiatriseen sairaalaan katsomaan sairastunutta läheistään, hän miettii ehkä, että näkeekö joku. Näkyykö se kauaskin että täällä menee nyt omainen, skitsofreenikon isä, kuntoutujan puoliso, epävakaan sisko. Voisiko olla mahdollista, että hän joka siellä juuri nyt menee portista sisään, onkin työntekijä tai harjoitteluun menevä opiskelija, yleisöluonnolle pyrkivä mattimeikäläinen tai iltakävelyllä sairaala-alueen läpi oikaiseva kansalainen. Kuka sen tietää? 

Näkyykö minun otsassani oleva leima sinulle? Yleensä leimasta kuitenkin kai on tietoinen vain henkilö itse, vaikka kokemus usein on, että sen antaa ympäristö, muut, yhteiskunta. Voisiko siihen suhtautua siten, että itse sen teen tai pyyhin sen pois? Keksin itse itselleni paremman tittelin. Sanat ovat vain kirjaimia jonossa.

Omaisyhdistyksessä tiedetään, että häpeäleima nostaa omaisen kynnystä hakea itselleen tukea ja apua.

Kun ilmaannumme messuille ja tapahtumiin hullunomainen -paidoissa, saamme pääsääntöisesti myönteistä palautetta. Se, joka kysyy meiltä, onko mielestämme sallittua kutsua mielenterveyspotilasta hulluksi, kertoo samalla enemmän itsestään kuin meistä. Entä mitä sana hullunomainen tarkoittaa sinulle? 

Tarkoituksemme on herättää keskustelua leimautumisesta mielenterveysasioissa, lähestyä asiaa huumorin kautta, hullutella vaikealla aiheella. Yritämme saada aiheen tutuksi ihmisille, luoda avointa ilmapiiriä puhua asioista. Jokaisella meistä on oma näkökulma hulluuteen, hullutteluun ja omaisena olemiseen. 

Yleisön pyynnöstä, hullunomainen-paitoja saa nyt ostaa. Ostamalla paidan tuet omaisyhdistyksen toimintaa. Paitakauppa löytyy osoitteesta: 

www.finfamiuusimaa.spreadshirt.fi

Johanna Puranen

omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä

FinFami - Uusimaa ry

Kokemusasiantuntija asiantuntijaviidakossa

Olen kokemusasiantuntija. Olen mielenterveyspotilaan omainen ja sairastan kaksisuuntaista. Minulla on moneen asiaan ja ilmiöön uutta näkökulmaa ja mielipiteitä, muihinkin kuin mielenterveyteen liittyviin. Kokemusasiantuntija selviytyy, oppii ja kasvaa ihmisenä. Hän kääntää hyviksi, huonoja jaksoja elämässä. Hänellä on tunneälyä, herkkyyttä, joka on syntynyt erilaisten elämänkäänteitten ansiosta. Kokemusasiantuntija soveltaa oppimaansa joustavasti eri saroilla. 

Ystäväni sanoi vähän aikaa sitten minulle, ”On se harmi, sinussa menee hyvä nainen hukkaan.” Hän viittasi siis siihen, että olen sairaseläkkeellä, pysty tekemään töitä, enkä välillä mitään muutakaan. Tietenkin aluksi loukkaannuin, kunnes käsitin, mitä ystäväni oikeasti tarkoitti ja traagistahan se on. Minussa on suurta potentiaalia ja on sääli, ettei sitä saa valjastettua muiden käyttöön ja hyödyksi. Sen lisäksi, että olen kokemusasiantuntija, osaan myös välittää tietoani ja taitoani muille. Jos vain omalta ololtani jaksan ja ainahan se ei ole niin, silloin todellakin menee hyvä nainen hukkaan. Ymmärrän kyllä, että uskottavuus vähän kärsii, jos ei aina jaksa mennä edes suihkuun. Ole siinä sitten oman elämäsi asiantuntija ja vakavasti otettava älykäs ihminen, jolla on todellakin painavaa asiaa.

Meitä on paljon. Yhteiskunnassamme on hyödyntämätön voimavara ja tietopankki. Nimenomaan sellaisista asioista ja ilmiöistä, joista asiantuntijatahot eivät tiedä käytännön tasolla ikinä tarpeeksi. Kokemusasiantuntijalla on tietoa, josta voisi ammentaa ammattitaitoa asiantuntijoille. Miksi näin ei tehdä, se onkin avainkysymys.

Elämän asiantuntijoita vähätellään. Oman kokemukseni mukaan se johtuu siitä, että elämän kolhiman katsotaan olevan jotenkin ulkopuolinen, hän ei tiedä miten asiat oikeasti ovat, eikä oikein pärjää, on vähän ressukka. Ajatellaan, että jos koulutusta, akateemista pohjaa asiaan ei ole, ei ole mitään uutta annettavaa. 

Meitä ei kuulla tarpeeksi, kun toimintoja ja palveluja kehitetään. Yhteiskunnassamme on maailma jossa kokemusasiantuntijat elävät, oppivat, soveltavat ja pärjäävät, sekä maailma, jossa asiantuntijat kertovat mikä on parasta sinulle. Näiden maailmojen pitäisi olla limittäin ja tiiviissä kanssakäymisessä keskenään.

Kiitokset tälle järjestölle edelläkävijän roolista kokemusasiantuntijuuden hyödyntämisessä, ottakaa vaan rohkeasti sitä vielä enemmän. Kiitos myös mahdollisuudesta kirjoittaa tänne blogiin. Toivottavasti molempien maailmojen asiantuntijat lukevat tämänkin tekstin ja jaksavat hetkeksi pysähtyä. Vajavaisuus, sairaus, se että on mennyt rikki, ei välttämättä tee ihmisestä vajaata, vaan rikkaamman. Meille pitää vain antaa hiukan enemmän tilaa ja aikaa. Olemme välillä vähän väsyneitä, emme tyhmiä.

Olkaa kokemuksen kasvattamat ylpeitä siitä mitä olette ja osaatte. 

Kati